Skip to main content

Ylihoitaja Anna Pakalén

Anna Pakalén syntyi vuonna 1891 Hangossa. Hän tuli Kellokosken sairaalan ylihoitajaksi vuonna 1932 ja asui pienessä mökissä sairaalan piha-alueella.

Pakalén uudisti Kellokosken sairaalaoloja heti ensitöikseen. Hän irtisanoi kaikki juopot ja väkivaltaiset työntekijät - noin puolet koko Kellokosken henkilökunnasta. Pakalén myös poistatti sairaalaa kiertäneen aidan ja julisti koko Kellokosken kylän potilaiden ulkoilualueeksi.

Pakalénin aloitteesta Kellokoskella poltettiin pakkopaidat ensimmäisenä mielisairaalana Suomessa. Sairaalan peltiset ruoka-astiat vaihdettiin posliiniastioihin, mikä oli tuohon aikaan ennenkuulumattonta.

Pakalén kannatti työterapian käyttöä ja jotkut hänen metodeistaan olivat kummallisia. Hän muun muassa pesetti Kellokosken koivuja potilaiden toimesta.

Luonteeltaan Pakalén oli temperamenttinen ja hän piti tiukkaa kuria muille hoitajille ja potilaille.
Anna Lappalaisen kanssa hän kävi hanakkaa taistelua prinsessuudesta. Pakalénilla oli myös poikkeuksellisen suojeleva suhde ylilääkäri Soiniseen ja hänen morfiininkäyttöönsä.

Pakalénia pidetään inhimillisen hoidon puolestapuhujana. Hän kuoli vuonna 1974 kotiseudullaan Hangossa.

Prinsessa-elokuvassa ylihoitaja Pakalénia näyttelee Irma Junnilainen.