Aukustin hahmo Prinsessa-elokuvassa pohjautuu Kellokoskella potilaana olleeseen Kaarle Hiitoseen, joka oli Prinsessan kanssa samalla osastolla (osasto 8).

Kaarle oli lahjakas, kiltti ja kookas mies, joka oli nuorena sairastunut skitsofreniaan. Hän opiskeli itsenäisesti espanjan kieltä oppikirjoista, ilman ohjausta tai kielistudiota. Hänellä oli tapana tehdä kieliharjoituksia ääneen, joten yksittäisiä espanjankielisiä sanoja kaikui toistuvasti sairaalan käytäviltä ja potilaiden hermoringistä.
Prinsessa-elokuvassa Hiitoseen perustuvan Aukustin kieli vaihtui espanjasta italiaan.

Kun Hiitonen oli saavuttanut mielestään riittävän kielitaidon, hän oli yhteydessä omaisiinsa, jotka lupasivat kustantaa hänelle viikon matkan Torremolinokseen. Hän sai lääkäriltä luvan matkustaa, kunhan seuralaiseksi saadaan kokenut mieshoitaja. Niin Kaarle ja hoitaja Seppo tekivät hienon Espanjan-matkan. Kaarle hoiti kaikki ruokatilaukset ravintoloissa ja muutkin tulkkaukset, koska hoitaja Seppo osasi vain suomea ja savoa. Kaikki olivat iloisia matkan onnistumisesta.

Kaarlen sairaudenkuvaan kuului erikoista käyttäytymistä. Vuosien varrella hän tuli jostain syystä nielaisseeksi useampia pienikokoisia kelloja (rannekelloja ilman hihnaa). Jotkut poistuivat elimistöstä itsestään, joskus piti lähteä kirurgin pakeille. Kaarle ilmeisesti uskoi saavansa jotain maagista voimaa kelloista. Toinen erikoisuus oli oman virtsan juominen. Kellokoskella työskennellyt Ilkka Raitasuokin muistaa nähneensä tämän toimituksen. Kaarle oli virtsannut juomalasin puolilleen, lisännyt hanasta vettä toisen puolen ja kulauttanut coctailin tyytyväisenä kurkkuunsa. Tämä juomasekoitus antoi hänelle energiaa ja vastustuskykyä pikku sairauksille.

Kaarleen pohjautuvaa Aukustia elokuvassa näyttelee Janne Kinnunen.