Elokuvan alkupuolella Prinsessa esiintyy ja tanssii sairaalan parvekkeella muille potilaille. Seuraavassa kohtauksessa hoitajat kiristävät Prinsessan remmeillä sänkyyn kiinni. Tämän jälkeen hänelle annetaan insuliinipiikki. Prinsessaa koitetaan herättää insuliinishokin synnyttämästä koomasta nenämahaletkun kautta kaadetulla rypälesokeriliuoksella. Hoitaja toteaa kuitenkin, ettei potilas tunnu heräävän. Ylilääkäri Grotenfelt päättääkin, että rypälesokeri annetaan suoraan suoneen. Prinsessa herää, mutta ei suostu puhumaan Grotenfeltin harmiksi.

Insuliinishokkihoidossa potilaalle annettiin niin paljon insuliinia, että hän vaipui koomaan verensokerin laskiessa. Tavallisesti potilaan annettiin olla koomaassa noin puoli tuntia, ensimmäisellä kerralla ei koomassa pidetty 15 minuuttia kauempaa. Potilaat herätettiin kaatamalla nenämahaletkun kautta sokeriliosta vatsaan. Mikäli potilas ei herännyt, liuos annettiin suonensisäisesti. Hoitoa toistettiin 4 - 6 päivänä viikossa jopa 50 kertaa. Insuliinishokkihoito vaikutti suuresti potilaiden psyykkiseen tilaan ja sillä pyrittiin saamaan potilaille ns. ”selviä” hetkiä.

Suomessa hoitoa sovellettiin ensimmäisen kerran Kellokosken sairaalassa vuonna 1936. Yilääkäri Aarne Soininen (jota elokuvassa näyttelee Antti Litja) julkaisi hoitotulokset jo seuraavana vuonna. Insuliinishokkihoitoa pidettiin mullistavana keksintönä ja ensimmäiset raportit sen tehokkuudesta innostivat lääkäreitä sen käyttöön ympäri maailmaa. Potilaiden seurantatutkimukset kuitenkin paljastivat, että insuliinihoito ei parantanut potilaita lopullisesti ja niin tehokkaasti kuin aluksi luultiin. Hoito tehosi parhaiten akuutteihin jakomielisyystapauksiin.

Vielä 1947 insuliinisalia pidettiin mielisairaalassa yhtä tärkeänä kuin leikkaussalia kirurgisessa sairaalassa. Suomessa insuliinishokkihoidosta luovuttiin 1950-luvun jälkipuoliskolla kun klorpromatsini, josta käytettiin myös nimitystä ”kemiallinen pakkopaita”, syrjäytti sen.