Lehdistötiedote 13.09.2010: Prinsessa teki avauksessaan upean tuloksen kohoamalla viikonlopun toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi Toy Story 3:n jälkeen ja samalla katsotuimmaksi kotimaiseksi.

Perjantaina 10.9. ensi-iltansa saanut, Arto Halosen ohjaama Prinsessa teki avauksessaan upean tuloksen kohoamalla viikonlopun toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi Toy Story 3:n jälkeen ja samalla katsotuimmaksi kotimaiseksi. Avausviikonloppuna 10.-12.9. elokuvan näki 18 901 katsojaa ja ennakkonäytökset mukaan luettuina elokuva on nyt kerännyt yhteensä jo 29 275 katsojaa. Prinsessaa esitettiin viikonloppuna 51 kopion voimin. Elokuvaa näytettiin täysille saleille eri puolella Suomea, ja suuren kysynnän johdosta elokuvasta otetaan lisäkopioita toiselle levitysviikolle.

Elokuvan tuottaja ja ohjaaja Arto Halonen pitää tärkeänä, että draamaelokuvat, jotka käsittelevät yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita, saavat ihmisiä liikkeelle: ”Prinsessan menestys on hieno asia myös niille tärkeille teemoille, joita se tuo tarinansa kautta esille.” Elokuvan levittäjän Sandrew Metronome Distribution Finlandin markkinointipäällikkö Peter Toiviainen on katsojamäärään erittäin tyytyväinen: ”Paljon kiinnostusta ja keskustelua herättänyt Prinsessa teki avauksessaan loistavan tuloksen. Elokuva keräsi poikkeuksellisen paljon katsojia jo ennen ensi-iltaa: yli 10 000 myytyä lippua jo ennakkonäytöksissä on kotimaiselle elokuvalle upea tulos.

Prinsessa keräsi myös arvostelijoilta hienoja kritiikkejä (ks. liite). Koskettavan tarinan, visuaalisesti vahvan ilmaisun ja näkemyksellisyyden ohella kehuja saivat elokuvan lukuisat hienot näyttelijäsuoritukset.

Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen (Katja Kukkola) päätyy mielisairaalahoitoon. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen. Prinsessan hovin muodostavat hovineito Christina von Heyroth (Krista Kosonen) ja joukko potilastovereita (mm. Peter Franzén ja Pirkka-Pekka Petelius). Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan (Tapio Liinoja) asti. Särkynyt nainen löytää mielisairaalasta kodin – ja perheen. Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Samuli Edelmann, Paula Vesala, Irma Junnilainen, Paavo Westerberg ja Antti Litja.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Pirjo Toikka, Arto Halonen ja Paavo Westerberg. Elokuvan kuvauksesta vastaa Hannu-Pekka Vitikainen, leikkauksesta Tuuli Kuittinen sekä musiikista Tuomas Kantelinen. Maailman ensi-iltansa Prinsessa sai A-luokan kilpailufestivaaleihin kuuluvan Montrealin World Film festivaalilla pitkien elokuvien esikoisohjausten kilpasarjassa.

Prinsessan tarinasta on julkaistu myös Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittama kirja Kellokosken prinsessa (Like Kustannus), joka on noussut Mitä Suomi lukee -listan seitsemänneksi luetuimmaksi tietokirjaksi. Syyskuussa elokuvasta on julkaistu myös soundtrack AXR Musicin ja Art Films productionin yhteistuotantona. Prinsessan teemoista on myös kehitetty koulujen käyttöön laaja media- ja sosiaalikasvatukseen pureutuva koulukampanja, jossa Art Filmsin kanssa yhteistyökumppaneina toimivat Koulukino sekä Mielenterveyden keskusliitto.

Lehdistökuvat: www.filmikamari.fi
käyttäjänimi: press / salasana: noutaja

Lisätiedot:

Liisa Lehmusto, tiedottaja, Sandrew Metronome Distribution Finland
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0503585488

Vilhelmiina Vilhunen, Art Films production AFP Oy
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 09-4159 3640