Lehdistötiedote 12.10.2010:Prinsessa-elokuva ja -kirja jatkavat menestystään, vapaa julkaistavaksi heti.

Arto Halosen ohjaama Prinsessa jatkaa jo viidettä viikkoa Suomen katsotuimpana elokuvana. Viidentenä ensi-ilta viikonloppunaan Prinsessa keräsi 13 774 katsojaa, jättäen kakkoseksi Julia Robertsin tähdittämän Eat Pray Love-elokuvan 8 917 katsojalla. Prinsessan kokonaiskatsojamäärä on nyt yli 170 000 katsojaa. Prinsessa oli jo avajaisviikkonsa katsotuin elokuva jättäen taakseen Toy Story 3:n. Seuraavina viikkoina myös Last Airbender, Täällä Pohjantähden Alla II kuin Wall Street – Money Never Sleeps ovat jääneet Prinsessan taakse ensi-ilta viikkoinaan.

Prinsessan tarinasta on julkaistu myös Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittama kirja Kellokosken prinsessa (Like Kustannus), joka nousi syyskuussa Mitä Suomi lukee -listan viidenneksi luetuimmaksi tietokirjaksi.

Elokuvan ohjaaja Arto Haloselle myönnettiin vuoden 2010 Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen mielenterveyspalkinto. Palkintoperusteiden mukaan Arto Halonen on töissään puhunut suvaitsevaisuuden, erilaisuuden hyväksymisen ja välittämisen puolesta. “Elokuvatarjonnastaan tunnetun Halosen fiktiivinen elokuva Prinsessa kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan yli 50 vuotta mielisairaaloissa eläneestä Anna Lappalaisesta. Elokuva on mielenterveysseuran mukaan tarina erilaisuuden kauneudesta ja sen hyväksymisestä."

Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen (Katja Küttner os. Kukkola) päätyy mielisairaalahoitoon. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista.Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen. Prinsessan hovin muodostavat hovineito Christina von Heyroth (Krista Kosonen) ja joukko potilastovereita (mm. Peter Franzén ja Pirkka-Pekka Petelius). Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan (Tapio Liinoja) asti. Särkynyt nainen löytää mielisairaalasta kodin – ja perheen. Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Samuli Edelmann, Paula Vesala, Irma Junnilainen, Paavo Westerberg ja Antti Litja.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Pirjo Toikka, Arto Halonen ja Paavo Westerberg. Elokuvan kuvauksesta vastaa Hannu-Pekka Vitikainen, leikkauksesta Tuuli Kuittinen sekä musiikista Tuomas Kantelinen. Maailman ensi-iltansa Prinsessa sai A-luokan kilpailufestivaaleihin kuuluvan Montrealin World Film festivaalilla pitkien elokuvien esikoisohjausten kilpasarjassa.

Syyskuussa elokuvasta on julkaistu myös soundtrack AXR Musicin ja Art Films productionin yhteistuotantona.

Lehdistökuvat: www.filmikamari.fi
käyttäjänimi: press /salasana: noutaja

Prinsessa-elokuvan kotisivut:
www.prinsessaelokuva.fi
www.prinsessakampanja.com

Koulukinon Prinsessa-sivut:
http://www.koulukino.fi/oppimateriaalit/index.php?id=136

Montrealin elokuvajuhlien kotisivut:
www.ffm-montreal.org

Kellokosken prinsessa -kirja:
http://www.like.fi/kirjat/kellokosken-prinsessa

Lisätiedot:

Liisa Lehmusto, tiedottaja, Sandrew Metronome Distribution Finland
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0503585488

Vilhelmiina Vilhunen, Art Films production AFP Oy
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 09-4159 3640