Lehdistötiedote 10.01.2011: Arto Halosen ohjaama Prinsessa tulee kaupalliseen elokuvateatterilevitykseen Viroon.

Levityksen aloituspäiväksi on sovittu 28.1.2011. Levityksestä vastaa virolainen Forum Cinemas.

Forum Cinemasin levityspäällikkö Timo Diener toteaa levitysyhteistyöstä seuraavaa: ”Levitysyhteistyö Prinsessa-elokuvan kautta jatkaa meille tärkeän kulttuurivaihdon toteuttamista suomalaisten elokuvien suhteen. Toivomme että virolaiset löytävät Prinsessan ja sen kautta oppivat entistä enemmän tuntemaan naapurikansansa historiaa ja kulttuuriperinnettä.”

Suomalaisista elokuvista aiemmin Forum Cinemasin levityksessä ovat olleet Aki KaurismäenMies vailla menneisyyttä”, Lauri TörhösenRaja 1918” sekä Aleksi MäkelänPahat pojat”. Lisäksi Viron elokuvateattereissa on nähty myös Mika KaurismäenHaarautuvan rakkauden talo” sekä Aleksi MäkelänVares – Jäätynyt enkeli” ja ”Matti”, mikä on toistaiseksi katsotuin suomalainen elokuva Viron elokuvateattereissa.

Joulukuussa Prinsessa ja Katja Küttner palkittiin Tallinnan Black Night Film Festivalin kovatasoisessa EurAsia-kilpailusarjassa parhaan näyttelijättären palkinnolla. Katja Küttner palkittiin Prinsessan roolistaan myös Suomen näyttelijäliiton vuoden 2010 elokuvanäyttelijän palkinnolla.

Ohjaaja Arto Halonen on palkittu Prinsessa-elokuvan kautta Suomen mielenterveysseuran vuoden 2010 valtakunnallisella mielenterveyspalkinnolla sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) vuoden 2010 Kansalaistoiminnan palkinnolla.

Suomessa Prinsessa on ollut suuri yleisömenestys, ollen vuoden 2010 seitsemänneksi katsotuin teatterielokuva. Elokuvateatterilevityksessä jatkava Prinsessa on kerännyt tähän mennessä Suomessa jo yli 281 000 katsojaa. Prinsessa sai maailman ensi-iltansa A-luokan kilpailufestivaaleihin kuuluvan Montrealin World Film festivaalilla pitkien elokuvien esikoisohjausten kilpasarjassa elokuussa 2010. Prinsessa valittiin myös avajaiselokuvaksi Norjan Haugesundin New Nordic Films-tapahtumaan. Parhaillaan elokuva kiertää tunnetun elokuvakriitikon Harlan Jacobsonin kuratoimassa Talk Cinema –esityssarjassa Yhdysvalloissa. Kiertueella elokuva on nähty jo New Yorkissa, Bostonissa, Chicagossa, Nilesissa ja Napa Valleyssa. Seuraavaksi elokuva jatkaa Philadelphiaan, Washingtoniin sekä Minneapolisiin.

Kellokosken Prinsessan tarinasta on julkaistu elokuussa myös Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittama kirja (Like Kustannus), joka on julkaisustaan lähtien ollut yksi Suomen myydyimmistä tietokirjoista saavuttaen jo 20 000 myydyn kappaleen rajan.

Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen (Katja Küttner os. Kukkola) päätyy mielisairaalahoitoon. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista.Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen. Prinsessan hovin muodostavat hovineito Christina von Heyroth (Krista Kosonen) ja joukko potilastovereita (mm. Peter Franzén ja Pirkka-Pekka Petelius). Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan (Tapio Liinoja) asti. Särkynyt nainen löytää mielisairaalasta kodin – ja perheen. Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Samuli Edelmann, Paula Vesala, Irma Junnilainen, Paavo Westerberg ja Antti Litja.

Forum Cinemas: http://www.forumcinemas.ee

PÖFF-festivaalin kotisivut: www.poff.ee

Kansainvälisen tuottajaliiton FIAPF:n festivaalilistaus: http://www.fiapf.org/intfilmfestivals_sites02.asp

Talk Cinema: www.talkcinema.com

Pressimateriaali: www.filmikamari.fi
käyttäjänimi: press
salasana: noutaja

Lisätietoja:
Vilhelmiina Vilhunen, Art Films production AFP Oy
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 09-4159 3640