Lehdistötiedote: 10.01.2013: Prinsessa esillä Varsovan mielenterveyskonferenssissa

Arto Halosen ohjaama Prinsessa-elokuva esitetään Puolassa vuosittain järjestettävässä mielenterveyskonferenssissa. Maan suurin skitsofreniaan keskittyvä tapahtuma pidetään Varsovassa 10-11.1.2013 ja se kerää yhteen n. 600 puolalaista psykiatria ja psykologia. Myös Arto Halonen on kutsuttu tapahtumaan taustoittamaan Prinsessa-elokuvaa. 

Arto Halosen ohjaama Prinsessa-elokuva esitetään Puolassa vuosittain järjestettävässä mielenterveyskonfrenssissa. Maan suurin skitsofreniaan keskittyvä tapahtuma pidetään Varsovassa 10-11.1.2013 ja se kerää yhteen n. 600 puolalaista psykiatria ja psykologia. Myös Arto Halonen on kutsuttu tapahtumaan taustoittamaan Prinsessa-elokuvaa.

Prinsessa on tositapahtumiin pohjaava kertomus Kellokosken mielisairaalan pitkäaikaispotilaasta, Anna Lappalaisesta (Katja Küttner), josta tuli omassa yhteisössään iloa ympärilleen tuottava voima.

Prinsessa-elokuvan on nähnyt tähän mennessä Suomen teattereissa jo yli 300 000 katsojaa, mikä tekee Prinsessasta yhden viimevuosien katsotuimmista kotimaisista elokuvista.

Prinsessa on myös palkittu kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla useilla palkinnoilla. Viimeksi elokuva voitti parhaan fktioelokuvan palkinnon Teaneck:n kansainvälisellä elokuvafestivaalilla New Jerseyssä (joulukuu 2012). Elokuva on saanut myös mm. parhaan elokuvan palkinnon, Grand Prixin, Cape Winelands Film Festivalilla Etelä-Afrikassa, kunniamaininnan Portugalin Festroian kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Lisäksi elokuva on palkittu Viron Black Night Film Festivalilla (PÖFF) ja toiseksi parhaana elokuvana Italian maineikkaalla Viareggio EuropaCinema festivaalilla.Parhaasta näyttelijättärestä elokuva sai Jussi-palkinnon. Elokuvan ohjaaja Arto Halonen on palkittu Prinsessa-elokuvan ansiosta mm. Suomen Mielenterveysseuran vuoden 2010 valtakunnallisella mielenterveyspalkinnolla, sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) vuoden 2010 Kansalaistoiminnan palkinnolla.

Kellokosken Prinsessan tarinasta on julkaistu myös Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittama kirja (Like Kustannus), jota on myyty jo yli 50 000 kopiota.

Anna Lappalaisen roolista palkitun Katja Küttnerin lisäksi elokuvaa tähdittävät Samuli Edelmann, Krista Kosonen, Peter Franzén, Pirkka-Pekka Petelius, Tapio Liinoja, Paula Vesala, Irma Junnilainen, Paavo Westerberg ja Antti Litja.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Pirjo Toikka, Arto Halonen ja Paavo Westerberg. Elokuvan kuvauksesta vastaa Hannu-Pekka Vitikainen, leikkauksesta Tuuli Kuittinen, lavastuksesta Jukka Uusitalo, musiikista Tuomas Kantelinen sekä pukusuunnittelusta Ritva Muikku. Elokuvan on tuottanut Art Films production AFP Oy.

Prinsessa-elokuva kiertää yhä maailmalla kansainvälisillä festivaaleilla. Loppuvuoden 2012 aikana Prinsessa nähtiin USA:ssa, Libanonissa ja Australiassa. Kotimaassa Prinsessa jatkaa teatterilevitystään Mielenterveyden keskusliiton järjestämän koulukampanjan puitteissa.

Scizofrenia Forum: http://www.schizofreniaforum.edu.pl/program.html

Pressikuvat:: www.filmikamari.fi/pressit
käyttäjätunnus: press /salasana: noutaja

Lisätietoja:

Art Films production AFP Oy
Merimiehenkatu 10
00150 Helsinki
09-41593640
www.artfilmsproduction.com
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.prinsessakampanja.com